Tietoa minusta

Aloitin maalaamisen noin kaksi vuotta sitten, joka vei mennessään. Sitä ennen olin harrastanut piirtämistä koko elämäni mutta vasta maalatessa tuntui, että sain vihdoin luovuteeni valloilleen. Kaikenlainen luova työ,  itsensä kehittäminen  ja ilmaiseminen taiteen kautta on intohimoni. Maalaan pääsääntöisesti akryyleillä muun muassa niiden nopean kuivumisen vuoksi. Käytän myös öljyvärejä ja joskus näitä molempia saadakseni parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Ideoista ja mielikuvituksesta minulla ei ole koskaan ollut puutetta, vaan pikemminkin päinvastoin. Inspiraatiota saan kaikesta ympärilllä tapahtuvasta, luonnosta, muista ihmisistä, musiikista sekä omista kokemuksista ja tunteista. Pyrin saamaan teosteni kautta välitettyä katsojalle jotakin merkityksellisempää, kuin pelkkä maalaus tietystä aiheesta. Itseoppineena oman kehityksen näkeminen on suuri motivaationi lähde ja kokeilen rohkeasti uusia asioita maalauksissani.

Jos kiinnostuit maalauksistani, ota vain rohkeasti yhteyttä.